Eliel Saarisen kellot

“Meidän pitäisi soittaa päärautatieaseman tornista kovasti kellonsoiton ääntä Eliel Saarisen 150v synttäreiden kunniaksi.”

Luen Impact Agency Fabrikin ystäviltämme tulleen viestin ja hieraisen aamunpöppöröisiä silmiäni. Tällainen keikka tänään.

Puhelu Artlabin tekniselle johtajalle Ville “Tohtori” Liukkoselle paljastaa, ettei tiellä ole teknisiä esteitä. Tornin ylätasanteella on jokaiseen pääilmansuuntaan aukeava pienen pieni parveke, joihin saa riggattua line arrayt. Tohtori muistuttaa, ettei festaritason äänentoistojärjestelmiä ole varsinaisesti suunniteltu kannettavaksi kapeita kierreportaita pitkin ja Steissin torni on lähes 50 metriä korkea. Hikipyyhkeet, proteiinipirtelöt ja kreatiinit mukaan.

“Onnistuu!” vastaan Fabrikille.

Teknisten kysymysten selättämisen jälkeen eteen tulee taitellinen pulma. Suomen katsotuin kello ei ole koskaan soinut. Miten torni kumisi Eliel Saarisen päässä? Taustatutkimuksessa käy ilmi, että Saarisen lempisäveltäjiä olivat Sibelius ja Merikanto. On täysin mahdollista, että heidän musiikkinsa on rahissunut gramofonissa, kun Rautatieasema oli vielä rykelmä epämääräisiä lyijykynänvetoja piirtopöydällä.

Artlabin äänisuunnittelija Tuomas Skopa sulkeutuu näiden tietojen kanssa tarkkaamoonsa. Oven läpi alkaa kantautua mitä mielikuvituksellisempia kumahduksia ja kajahduksia, kunnes lopulta valkoinen savu kiemurtelee tarkkaamon piipusta kuin pääministeri välikysymystunnilla.

20.8.2023 klo 10.30. Eliel Saarisen syntymäpäivän aamu on lämmin ja aurinkoinen. Seisomme kuusihenkisen roudaustiimin kanssa tornin juurella ja katsomme ylös epäuskoisena. Tornin oven välistä kurkistaa Tohtorin virnistävä naama: “199 porrasta”, hän huikkaa. “Eikä tavaraa ole edes tuhatta kiloa. Helppo homma!”

Hyvissä ajoin ennen h-hetkeä paikalle alkaa valua väkeä. Ensin muutamia, sitten kymmeniä, sitten satoja ja lopulta arvioin, että väkeä on saapunut paikalle reippaasti yli tuhat. Suurten mediatalojen (MTV, Yle, IS, IL ja HS) kameraryhmät tähtäilevät tornia kuin sorsastajat aamun ensimmäistä parvea.

Kello lyö 15 ja Tohtori “Quasimodo” Liukkonen työntää mikserin master-liu’un auki. Keskiaikaisen väkivahvan kellonsoittajan illuusio saa pienen särön, kun valtava äänimassa virtaa muutaman millimetrin paksuista kaapelia pitkin kaiuttimiin.

Eliel Saarisen konsertto alkaa tavallisella kellonlyönnillä, joita tulee yhteensä 15 kappaletta täysien vuosikymmenten kunniaksi. Kumahdusten jälkeen käynnistyy Sibeliuksen Carillon-kappaleen sointujen innoittama melodia. Carillon tarkoittaa tornikellopeliä eli Sibelius on todennäköisesti jo säveltäessään ajatellut, että kappale soveltuu myös kelloilla soitettavaksi. Lopukkeena on Saarisen toisen musiikillisen vaikuttajan ja aikalaisen Oskar Merikannon suositun Kesäillan idylli -kappaleen pääteema osin mollisävytteisenä versiona.

Myös ohi ajanut bussikuski päätti soittaa oman monofonisen urkupistesoolonsa kellonlyöntien sekaan, tuoden kellokonserttoon atonaalista maustetta.

Jälkeenpäin käy ilmi, että kellojen soitolla on miljoonayleisö. Kaikki valtakunnalliset mediat uutisoivat aiheesta, kelloista kirjoitetaan arvosteluita ja sosiaalinen media laulaa. 150 vuotta siihen meni, mutta me Artlabilla uskomme, että Eliel Saarinen olisi ollut lopputuloksesta mielissään.

Eikä tullut edes hiki.

Anttoni Palm
Roudari, toimitusjohtaja