Arklab osa 4: Hellas Wikström 816

Kuvanveistäjä Emil Wikström (1864-1942) oli yksi merkittävimmistä Suomen taiteen kultakauden taiteilijoista. Suuri yleisö tuntee hänet Helsingin rautatieaseman pääovea reunustavien Lyhdynkantajien (1914) tekijänä, mutta todellisuudessa Wikströmin todellinen magnum opus on Artlabin Peilisalissa lepäävä piano nro 816.

Arklab osa 3: Salora & NES

Salora-televisio oli synonyymi suomalaiselle kodinelektroniikalle. 60- ja 70-luvuilla lähes jokainen Suomessa myyty televisiovastaanotin oli Saloran käsialaa. Yritys ajautui kuitenkin rahoituskriisiin vuonna 1977 ostettuaan suuren öljytankkerin sekä investoituaan Swazimaan televisiotehtaaseen.

Artlabilta kuitenkin löytyy alkuperäisen kuvaputki-Saloran lisäksi Suomen ensimmäinen 8-bittinen Nintendo.

Arklab osa 2: Birger Kaipiaisen puhelin

Birger Johannes Kaipiainen oli Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä ja tunnetuimpia keramiikkataiteilijoita; hänen työnsä oli osa Suomen modernin taideteollisuuden maailmanvalloitusta.

Miten Kaipiaisen puhelin päätyi Artlabin mikrofoniksi?

Arklab osa 1: Fender Twin Reverb

Artlabia olo- ja paikoin myös leikki- ja makuuhuoneena käyttävän sekalaisen taiteilijalauman mukana kulkeutuvia koneita, soittimia ja taideteoksia löytyy mittava määrä Läbin nurkista. Arkistoistamme löytyy mm. lukuisten taiteilijoiden teoksia, muinaisia soittimia sekä Jussi “Pauno” Liukkosen rakentamia ääniprosessoreita. Välillä joku ymmärtää myös viedä roskat.

Arklab-juttusarja kerää näiden esineiden tarinat yhteen. Vaikka kertovan kynä saattaa joskus läbiläisittäin lähteä lentoon, pyrimme pitämään tekstit mahdollisimman totuudenmukaisina ja alkuperälleen uskollisina. Onhan kyseessä tärkeä osa Suomen kansallisperintöä.

Mitä studioaika maksaa? Äänitysstudion hinta. 3/3

Mitä studioaika maksaa -blogisarjan toisessa osassa avasimme tuotettavaksi tulleen bändin artistikaarta, mitä kaikkea Artlabin taiteellinen tuotanto voi sisältää ja kuinka kauan eri työvaiheisiin saattaa mennä. Kolmannessa osassa puhumme äänitystilan vaikutuksesta lopputulokseen.

Mitä studioaika maksaa? Musiikkituotanto äänitysstudiossa, eli Artistikaari. 2/3

Tässä sarjan toisessa osassa avaamme tyypillistä artistikaarta vaihe vaiheelta. Esimerkkinä käytettäköön bändiä, joka halusi studiopäivien lisäksi koko Artlab-paketin esituotannosta levynkansiin ja promokuviin. Dokumentoimme projektin vaiheet ja kestot taiteellisen riittävällä tarkkuudella. Asiat kannattanee nimetä, jotta niistä on helpompi keskustella, joten kutsukaamme tätä esimerkkiyhtyettä nimellä “Dimensiolähettiläät”.

Mitä studioaika maksaa? Helsinkiläisen äänitysstudion ajatuksia. 1/3

Mikä on äänitysstudion hinta ja mitä siellä tehdään? Mitä äänitysstudiopalvelu sisältää? Mitä eroa on ääniteknologilla ja tuottajalla? Kuinka monta tuntia ammattimaisen äänitteen tuottaminen vaatii studion työntekijältä? Toisaalta, kuinka paljon työtä bändiltä tai artistilta vaaditaan, jotta studioon lähteminen on ylipäätään järkevää? Pitääkö sen olla?